Juhannuksesta siis. Perjantaina oltin siis isolla porukalla tätin luona juhlimassa juhannusta. Perusjuttuja: syötiin järkyttävän hyvää ruokaa, saunottiin ulkosaunassa, juteltiin, ja siinä sivussa nautiskeltiin hieman alkoholituotteita. Kuvia tuli räpsittyä melkeen kaks sataa illan aikana. Joskus kahden aikaan yöllä lähettiin sitte P:n äitin tykö nukkumaan. Kuvista voi nähä sitte myös mun ihanat uudet hiukset :) Tai siis palasin takas siihen stargazerin magentaan. Enkä kyllä ees tiiä miks oon ikinä vaihtanu tosta pois ku se on aivan ihana.
Helsingistä ostettu ihan mahtava kissamekko :)
Pikku sinitiaisen poikanen kurkisteli pöntöstä :> tuitui.
...ja sitte se myöhemmin päivällä lähti pesästään!
Lauantaina siinä sitten näytti ensin vähän siltä että ei tehä mitään koko päivänä. Metsästettiin sitten kuitenkin auki oleva kauppa, josta kävin sitten ostaan parit siiderit. Lähdettiin P:n kaverin tykö, jossa oli myös pari muuta sen kaveria. Päätettiinpä siinä sitte lähtä vielä hevimestaan. Mestassa oli melko tyhjää, mutta ilta oli kyllä tosi mukava. Tanssittiin valssia ja juostiin yöllä rivissä, käsi kädessä pitkin Oulun keskustaa. Nukkumassaki oltiin vasta puoli kuuden aikaan aamulla. Kaiken kaikkiaan oli varmaan paras juhannus ikinä. Molempina päivinä maailman parasta seuraa.
Sunnuntaina P lähti takas Tornioon. Mää jäin luonnollisesti tänne. Maanantaina käytiin velin, siskon ja serkun kans nallikarissa. En uinu vieläkään ku vesi oli niin kylmää. Eilen ei tehty mitään kummempia, mutta tänään oltiin taas rannalla. Tällä kertaa Haukiputaalla Siikasaaressa. Sain vihdoin ja viimein heitettyä talviturkinki pois, eikä vesi ollu ees sietämättömän kylmää. Perjantaina vielä yks 'työpäivä' ja sitte vihdoin kotiin P:n luo :) Sitte pääsee taas kunnolla postaamaanki ku pääsee kunnolla netin ulottuville!
vitsi toi kissamekko on magee! :D oot kyl tosi nätti ja aivan ihana blogi sulla myös <3!
VastaaPoistafashionsituation.blogspot.com <3
Joo se on aivan ihana kyllä! :) Ja kiitos paljon :>
PoistaHuehue, olemme mekkosamiksia! :33 Ja yllättävän hyvin sopii tuo pinkki kukkapanta pinkkeihin hiuksiin :3 Ärsyttää, kun itse haluaisin sellaisen, missä on violettia ja vaaleanpunaista, mutta ei mistään löydy, satan.
VastaaPoistaMutta hei, oot tosi kaunis! :3
Jee samiksii! :D Joo nuo kukkapannat on vaan niin ihania. Ite ostin tuon glitteristä. Ei tainnu sieläkään olla mitään missä ois ollu violettia :/ J heh kiitos :P
Poista